|
Hovioikeus lievensi turkisaktivistien tuomioita 2.7.1999 Helsingin hovioikeus on kumonnut kotirauhan rikkomisesta annetut tuomiot, jotka käräjäoikeus oli langettanut joukolle Stockmannin tavaratalossa mieltänsä osoittaneita turkisaktivisteja. Käräjäoikeus oli jakanut tuomioita juttukokonaisuudessa, jossa oli kyse mm. Stockmannilla ja eduskunnassa pidetyistä mielenosoituksista. Sen määräämien vankeusrangaistusten pituus vaihteli 40 päivästä kolmeen kuukauteen. Tiistaina antamallaan päätöksellä hovioikeus lievensi aktivistien saamat ehdolliset vankeusrangaistukset 15-100 päiväsakon suuruisiksi sakkorangaistuksiksi. Aktivistit ilmaisivat mieltään Stockmannin turkisosastolla marraskuussa 1995. Itsensä kahlehtineet ja iskulauseita huudelleet mielenosoittajat saivat syytteitä myös poliisilain rikkomisesta, sillä he eivät totelleet poliisin poistumiskäskyä, vaan heidät jouduttiin irrottamaan voimapihdein. Hovioikeus perusteli päätöstään sillä, että yleisöllä on tavarataloon sen aukioloaikoina esteetön pääsy, eikä tavarataloa ole käytetty asumiseen tai pysyvämpään oleskeluun. Tämän vuoksi tavarataloa ei hovioikeuden mukaan ole pidettävä rikoslaissa tarkoitettuna asuntona. Sitä vastoin poliisilain rikkomisen osalta hovioikeus kuitenkin pysytti käräjäoikeuden tuomion ennallaan. Osa syytetyistä oli osallistunut myös turkiskauppiaiden vastaiseen mielenilmaukseen Kauppatorilla, missä he olivat huudelleet turkisten vastaisia iskulauseita. Hovioikeuteen oli valittanut paitsi kolmisenkymmentä vastaajaa, myös kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski , joka mm. vaati useille vastaajille rangaistusta julkisesta herjauksesta tai ilkivallasta, koska nämä olivat levittäneet Stockmannin vastaisia painotuotteita kesän 1995 ja kesän 1996 välisenä aikana. Hovioikeus oli kuitenkin samaa mieltä kuin herjaussyytteet hylännyt käräjäoikeus: aktivisteilla on oikeus kärjekkääseenkin mielipiteen ilmaisuun. |
||||||||||||
Alkuun | Uutiset |