Turkistarhaajat eivät ota Siikasalmen koetarhaa

24.6.1999
STT 5.6.1999
Marita Jalkanen
Liperi

Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton (STKL:n) päätös perääntyä suunnitelmista ottaa Siikasalmen koeläintarhan vetovastuu merkitsee paitsi turkisalan tutkimuksen, myös riistalintu- ja roskakalaprojektien alasajoa Siikasalmella.

Liiton viime torstaina koolla ollut hallitus päätti, että se ei halua yksin ryhtyä vetämään Siikasalmen toimintaa. STKL etsi yhteistyökumppaneita viime kevään ajan. Liiton tutkimuspäällikkö Ilpo Pölönen kertoo, että kielteinen päätös oli vaikea, sillä liperiläinen turkistutkimus on alan kehityksen kannalta tärkeää. Kielteiseen ratkaisuun johti kuitenkin ennen kaikkea raha: Joensuun yliopiston vetäytyi asiasta ja liiton taloudellinen tilanne on heikentynyt alan suhdanteiden vuoksi.

Yliopiston vetäytyminen oli lopputuloksen kannalta ratkaiseva. Noin 200 000 - 300 000 markan vuosipanoksella yliopistolta liiton olisi ollut helppo saada aikaan omalta puoleltaan myönteinen ratkaisu. Toinen keskeinen syy oli turkisten hintataso. Esimerkiksi ketunnahan hinta on nyt 100 - 150 markkaa pienempi kuin tuotantokulut.

Turkistarhan alasajon myötä loppuu samalla myös riistalintututkimus. Toteutumatta jää myös suunniteltu iso vesistöjen hoitokalastukseen ja siitä saatavan vähempiarvoisen kalan käyttöön liittyvä projekti.

Siikasalmen tutkimustarhalla on tällä hetkellä parituhatta eläintä. Useampivaiheisen alasajosuunnitelman toteuttaminen alkaa jo tässä kuussa ja kestää vuodenvaihteeseen, koska esimerkiksi hopeakettujen turkki on valmis vasta joulukuussa.

Siikasalmella on harjoitettu luomututkimusta sekä peltoviljelyssä että kotieläinpuolella, turkiseläintutkimusta sekä bioenergia- ja ympäristötutkimusta.

Alkuun | Uutiset